Avioliiton siunaaminen

16.9. lauantaina hääväki oli kutsuttu Paaterin kirkkoon. Olin juhlapaikalla monet heistä nähnyt jo edellisenä iltana, kun olimme laittamassa paikkoja juhlakuntoon ja he saapuneet sinne yöksi. Myös mieheni tuli kirkkoon sieltä Vuonislahdesta ja minä puolestani valmistauduin juhlamenoihin Joensuussa. Tulin kaason ja hänen puolisonsa kanssa paikalle suoraan kampaamosta, jossa minut myös meikattiin. Pukuun sullouduin Paaterissa kahvion vessassa. 😅

Paaterin kirkossa ei ole urkuja, joten kaikki kappaleet soitettiin pianolla. Meillä oli pianistina paikallinen nuori neito, jota meille osattiin suositella, kun kirkkoa varasimme.  Sisääntulomarssiksi valitsin Erkki Melartin Juhlamarssin (Prinsessa Ruusunen) ja isäni saattoi minua alttarille päin, sen pari metriä, tuon tahdissa. Paaterin kirkon käytävä on niin lyhyt, ettei siinä montaa sekuntia biisiä kuulunut.

Mehän oltiin menty saman viikon maanantaina jo virallisesti naimisiin. Se ei ollut mikään salaisuus, mutta ei myöskään yleisesti tiedotettu juttu. Joillekin tämä tuli ehkä kirkossa yllätyksenä ja toiset eivät huomanneet edes eroa. Sormuksia en tahtonut kirkossa vaihtaa. Yksi syy oli tietysti jännitys, että jotain menee siinä showssa pieleen. Yksi etu siitä, että valitsimme siviilivihkimisen.😅

Halusin kirkkoseremoniasta kuitenkin hyvin pitkälle vihkikaavan mukaisen. Siihen kaavaan kuuluu myös virsi. Valitsimme virreksi Herra kädelläsi. Minulla on sellainen ominaisuus, että opin ja muistan biisien sanoja todella helposti. Tuo kyseinen kipale, ja monet muutkin virret ja hengelliset laulut, on hyvin tallessa. En ole kuitenkaan harras uskovainen, vaikka niin saattaa luulla, kun näkee minut kirkossa hoilottamassa ilman virsikirjaa. 🤭 Tässä hetkessä minulla oli virsikirja, mutta se vain sotki minua ja lauloin, jossain kohtaa väärää säettä. Ja itse asiassa liikutuinkin näistä sanoista aika paljon, koska aloin miettiä sitä herraa, jonka vieressä ko. hetkellä seisoin. 🥹 Sanat sopii häneenkin. ❤

Kun tapasimme vuonna 2009, minä en omistanut ollenkaan televisiota. Mies luuli, että tähänkin liittyy jotain uskonnollista ja hän oli ensimmäisellä kyläilyllään kanssani hiukan varuillaan. Varausta poisti minun ehdotus, että katsottaisiin joku leffa minun tietokoneelta. Näytin DVD-valikoimaani ja päädyimme katsomaan sieltä Beverly Hillsin kyttiä.

Tämän tarinan vuoksi, me marssimme/tanssimme papin aamenen jälkeen ulos kirkosta AxelF:n tahtiin. Rakastan muistoja tästä hetkestä, ihmisten hymyt oli niin ihanan aitoja! 😍

Tuosta me juoksimme kirkon taakse piiloon, koska Paaterin kirkossa ei ole mitään sivutiloja. Kaaso ohjasi hääväen tekemään meille “kunniakujan” kirkon pihalle.

Riisiä kirkon pihalla ei saanut heittää ja joku perinnekin kehottaa heittämään suolaa tai sokeria. Molemmat näistä sulaa myös sadeveteen, joten pieniä määriä pystyttiin päällemme hiekkatiellä viskomaan.

Olin laittanut tyhjiin tuikkukynttilöiden foliokuppeihin sokeri-suola-annoksen valmiiksi ja kaaso jakoi ne vieraille. Kuppit laitoin mukaan ihan vain, jotta raesokeria ja suolakiteitä olisi mukavampi pitää kädessä. Sulaahan ne ihan yhtälailla käteen kuin sinne sadeveteenkin.

Jaoin rakeet kuppeihin hopealusikalla, joka taas liittyi vähän perintenteeseen, jonka löysin Siksi tahdot – hääkirjasta. Olen ostanut tuon kirjan jotain 10 vuotta sitten ja pyrin napsimaan sieltä näihin häihin sellaisia suomalaisia perinteitä, jotka meille sopi. Ja jättämään ehkä väliin/muokkamaan sitten ulkomaiden tapoja, jotka eivät tuntuneet sopivilta, vaikka ne nykyään häihin ikäänkuin “kuuluisi”.

Sokerit ja suolat yllämme lähdimme oman automme kyydissä kohti juhlapaikkaa. Ei ollakaan sen takapenkillä koskaan yhdessä istuttu! Sulhanen ja bestman olivat ennen tapahtuman alkua hiukan koristelleet tuota autoa. Sadekeli vaan oli vähän sotkenut koristeita ja ennen kaikkea hieno ikkunatarramme meni ihan pilalle. Asiaankuuluvat kolisevat purkit ja kengät roikkui myös peräkoukusta.

Astelin alttarille ikivanhoissa mukavissa ballerinoissa ja vaihdoin kengät kirkon jälkeen niihin blogissa jo esiteltyihin juhlakenkiin. Tuossa hääkirjassa oli maininta perinteestä, jonka mukaan sujautin meidän molempien kenkiin vanhat hopeakolikot.  Ne rahat oli meillä kengissä jo vihittäessä ja taitaapi olla edelleen. 😅

Kaaso puolisoineen lähti kirkolta meidän peräämme ensimmäisenä ja he ajelivat siinä hiekkatien tukkona, jotta ennen häävieraiden saapumista me ehdimme tarkistaa viimeiset koristelut paikoilleen juhlapaikan tuvassa. Kestikievarin väki oli ihanasti onneksi sytyttänyt kaikki kynttilät meille valmiiksi, vaikkei oltu siitä erikseen sovittu. Jatketaan sieltä tuvasta seuraavassa artikkelissa..