Eräässä muutossa aloin tympääntyä halpoihin lastulevyhuonekaluihimme, joita olimme hankkinneet ja joita olin itse rakentanutkin. Etenkin nuo itse kokoon kyhäämäni olivat sellaisia, jotka eivät purkamista, kasaamista ja kolhuja kestänyt ja alkoivat hajoilla sieltä täältä. Tästä alkoi sellainen minun oma pieni ”puusta kotisi”-projekti.
Tuolloisen asuntomme pohjaratkaisu oli minulle inspiroiva haaste ja ideoin sinne erilaisia monitoimihuonekaluja. Yksi ideoista koski säilytyskalustetta, josta saisi tarvittaessa ruokapöytään tuolit ja eteiseen penkkiä. Tätä ideaa varten ostin puustamisen huumassani käytettynä kaksi Ikean Hemnes-lipastoa. Vaikka noiden tuotteiden mitat olivat minulla ihan tarkasti tiedossa, jossain siinä luomisen humalassa minulla kävi paha ajatuskatkos. Kotona huomasin, että nuo lipastot ovat tarkoitukseensa nähden auttamatta liian korkeat. Ei niistä mitään istuimia saa.
Olin itse joskus vuosia aiemmin rakentanut meille lastulevystä sohvapöydän, jossa oli hyllyt kaukosäätimille ja pikkutavaroille, mm. tyhjiä tölkkejä saatoi sen hyllyiltä joskus illan päätteeksi löytyä useita. 😂 Pöydästä sai vedettyä pari lisäistuinta olohuoneeseen, jos vieraita oli enemmän ja nämä istuimet nielivät sisäänsä vieraspetivaatteet neljälle hengelle. Se pöytä oli toiminnoiltaan ja muotoilultaan aika pätevä, vaikka itse sanonkin. Mutta se materiaali. 😔 Kun huonekalujen puustamisvimmani oli nyt vauhdissaan aloin silmäillä tuota rakasta pöytääni vähän hävittämissilmällä, mutta mitä tilalle?
Meillä oli jo uusi sohva, jonka säilytystila imi nuo vieraspetivaatteet sisäänsä ja tupakeittiössä ei lisäistuimillekaan ollut varsinaisesti tarvetta, joten aloin miettiä sen hetkisiä tarpeitani sohvapöydän suhteen. Aiemmin kielletty, tai ainakin unohdettu, tarve oli ruokailu. Vaikka kuinka kunnianhimoisesti ajattelisin, että kaikki syöminen tapahtuu ruokapöydän ääressä, ei niin vaan käytännössä tapahdu, ei edes tupakeittiössä. Kun on sohvalta käsin ryystänyt kanakeittoa pitkin rinnuksia ja matalaa sohvapöytää, alkaa miettiä että erilainen pöytä olisi kyllä hyvä.
Säilytystilaa on toki oltava ja mielellään myös sellaista, jonne tavarat saa katseilta kokonaan piiloon. Sohvapöytä on usein asunnon keskeisimmällä paikalla ja meillä se kerää helposti kaikenlaista tavaraa. Lehtiä, avattuja kirjekuoria ja kaikkia esineitä, joita on sohvalla käyttänyt. Kuulokkeita, kyniä, kehonhuoltoon liittyviä välineitä ja vaikka ja mitä. Koska sijainti on keskeinen, saa tuo tavaraläjä myös asunnon näyttämään paljon sotkuisemmalta kuin se on, joten sellainen pikasiivousmahdollisuus olisi uudessa pöydässä kiva. Ts. kansi auki, toisella kädellä pyyhkäistä pöytä tyhjäksi, kansi kiinni ja siistiä on. Näistä ajatuksista se sit lähti. Päätin lopettaa lipastojen seilaavan elämäntyylin ja asettaa ne aloilleen. Ne saisivat aloittaa rinnakkaiselonsa sohvapöytänämme.
Jalkoineenhan nuo pöydät olivat aivan liian korkeita, joten sahasin kintut poikki ihan alkajaisiksi. Sitten mietin, että umpipuisena ja täynnä tavaraa tuo pöytä painaa aika paljon ja sitä on kuitenkin tarkoitus pystyä siirtelmään, joten pyörät alle on saatava. En löytänyt tarpeeksi pieniä jarrullisia pyöriä mistään, jotta pöydästä ei olisi tullut taas liian korkea. Täysin pyörien päällä taas tuo ei jarruitta pysyisi varmaan kunnolla aloillaan, joten päätin laittaa alle pyörät vain toiseen reunaan. Nostamalla toista reunaa hiukan pöytä liikkuu nätisti ja alaslaskettuna reunan tassut on tukevasti maassa estäen pöytää liukumasta sijoiltaan. 🙂
Koska nuo kaikki jalat oli jo tässä vaiheessa sahattu kokonaan pois, tuli minun upottaa ne pyörät tuonne pöydän sisään. Se olikin ihan mielenkiitoinen urakka, koska tila on aika ahdas ja tällaiseen sopivia työkaluja en omistanut. Käytin ehkä kaikkia kodin teräaseita, jotta sain koverrettua nuo kolot. Etureunan ”tassuiksi” naulasin palat vanhasta kirjoitusalustasta, joka oli jo suurimmaksi käytetty jossain muualla, jäljellä vain epämääräistä silppua. Koversin naulan ympäriltä vähän muovia pois, jotta kanta uppoaa muovin sisään kunnolla eikä raavi lattiaan jälkiä.
Sitten lipastot asettuivat selkä selkää vasten ja niiden väliin kiinnitettiin muutama hylly pikkutavaroille. Hyllyvälin koko määräytyi lähinnä käytettävissä olevien materiaalien mukaan, sillä yhtään uutta puulevyä en tähän projektiin hommannut. Toki mietin myös, että liian pitkä pöydästä ei voi tulla, muuten sen ympäriltä ei mahdu kulkemaan. Tiettyjen tavaroiden tuli tuohon hyllyväliin kuitenkin mahtua. Niitä ovat mm. laatikot pikkutavaroille, joita usein kaipailen sohvalla ollessani sekä tuo alahyllyllä oleva pieni roskis. Puolisolle tarpeellinen on taas kaukosäädin. 😂
Tuossa hyllyvälikössä näkyy myös pöydänkannen nostomekanismi. Tilasin sen netistä ja vaikka olin olevinaan mitannut sen ihan järkevästi, ei aivoni ollut ihan loppuun asti laskenut tuota toimintoa eikä se sitten ihan toiminut siinä kohtaa pöytää, johon olin sen omissa päissäni ajatellut. Siksi se päätyi tuohon keskelle ja kansilevy on nyt hiukan huterampi, mutta meidän käytössä toimii hyvin. Olen kuitenkin säästänyt muutaman leikkaamani lipaston jalan siltä vartalta, että pöydällä röhnää esim. pieniä vieraita ja pöytälevy tarvitsee lisätukea. Otin myös mekanismin toisen jousen pois, sillä kahden jousen voimalla kansi pamahti niin kovaa kiinni, että ikkunat helisi. 😂
Pintakäsittelyt tässä kokonaisuudessa on taattua laatuani eli olen sutinut tähän pöytään kaikkia purkin jämiä. Noihin piiloon jääviin osiin sudin terassiöljyä ja samaa öljyä on myös käytetty tuossa kannessa. Sudin aina kaikki käsittelemättömät puulevyt molemmin puolin, jotta liimalevy vääntyilisi aikojen saatossa mahdollisimman vähän, siksi myös piilossa on oltava jotain tököttiä.
Näkyvät osat olen taas sutinut ihan valkoisella kalustemaalilla ja olen parhaani mukaan yrittänyt häivyttää kahden valkoisen sävyeron sutimalla tätä maalia myös hiukan noihin lipastoihin. Koska se sama sävyero olisi ollut ihan liian silmiinpistävä tuossa kannessa, oli pakko tehdä siitä ihan erilainen. Meillä oli tuossa vieressä tuolloin jo harmaa-valkoinen ruokapöytä. Koska en voinut päästä ihan siihenkään samaan, oli tehtävä erilainen, mutta kuitenkin tarpeeksi samanlainen, että nämä kaksi kantta voivat vierekkäin asua. 😅
En nyt jälkeenpäin varmaksi muista, mitä kaikkea tuohon sohvapöytään on sudittu. Ainakin terassiöljyä, ”kalkki”maalia, huonekalumaalia ja viimeinen pinta on työtasoöljyä. Sen hieroin tuohon vasta jonkinaikaisen käytön jälkeen, sillä totesin tuon valkoiseen ”kalkkiin” jäävän aika rumia jälkiä etenkin ruokaroiskeista. Tuossa vaiheessa tuo työtasoöljy oli varmaan ainoa aine kaapissa ja siksi se on nyt viimeistelyaineena kaiken tuon muun päällä. Ihan omaankin korvaan tuo touhu kuulostaa siltä, että ei voi toimia ja eihän nyt noin voi tehdä, mutta toistaiseksi ainakin pöytä on palvellut myös pintojensa puolesta moitteetta. Ja jos joku homma alkaa tuossa rakoilla tai nyppiä, on hiomakone keksitty. 😜
Nämä askartelut on minulle työni vastapainoa ja siksi näiden suunnitelmat ja laskelmat syntyvät minun pääni sisällä eikä tietokoneavusteisesti. Lasku- ja mittavirhepaholaiset ovat oma osansa tekemisen viehätystä. Se on hyvinkin tyydyttävää, kun onnistuu jossain projektissa, vaikka matkalla tulee haasteita. Haaste näissä jo syntyy siitä, että pyrin mahdollisuuksien mukaan käyttämään jo olemassa olevia materiaalejani pois. Joskus suunnitelmat menee kokonaan uusiksi, kun erehtyy leikkaamaan jotain muutaman millin vinoon. Silloin se ärsyttää ankarasti, mutta jälkeenpäin noissa piilee ehkä se suurin voitto. Ympäristötietoinen järjestelijä sisälläni taas saa valtavaa tyydytystä siitä, kun joku ongelmajätteeksi luokiteltava aine päätyy käyttöön ja voin hävittää tyhjän pakkauksen kaapista tai siirtää sen toiseen kaappiin odottamaan jatkojalostusta. 😌