Tyylilleni uskollisena halusin muunneltavan mekon ja sellaisen, jolle itselläni olisi vielä käyttöä myöhemmin. En oikein arvosta häiden kertakäyttökulttuuria ja sitä, että valtavat määrät mekkoja ja materiaaleja päätyy roskiin/jonnekin vaatekaapin hautausmaalle jo parin käyttökerran jälkeen, jotkut jo sen yhden kerran jälkeen.
Minulla on ollut pitkään suunnitteilla oma mekkomalli(sto). Se oli yksi syy siihen, miksi suostuin häät järjestämään. Näin tässä hyvän tilaisuuden vähän testailla suunnitelmiani käytännössä.
Siksi ostin ensimmäisen halvan mekon, joka olisi edes vähän omien suunnitelmieni suuntainen. Normaalisti en suosi halvinta krääsää, mutta tässä kohtaa en oikein tiennyt, mitä olen tekemässä. Enkä yksinkertaisesti uskaltanut ottaa taloudellista riskiä, jos tuhoankin koltun ihan täysin. Ja niin meinasi kyllä sitten käydäkin. Halvassa mekossa kun on halvat materiaalit ja se teki jatkojalostamisesta vähän hankalaa.
Olen niin vimmalla jälleen kerran aloittanut puvun muokkaamisen, että en muistanut ottaa lähtötilanteesta edes kuvaa, joten liitän tähän Pinterestistä kuvan vähän samanlaisesta mekosta, kun en muutakaan löydä. Ensitöikseni purin mekosta helmin koristellun yläosan pois.
En halunnut edes miettiä ennen häitä mitään kehonmuokkausta enkä huolehtia siitä, jos sellaista vahingossa tapahtuu, joten halusin pukuun nyörit. Otin myös varmuuden vuoksi vähän reilumman koonkin, koska ajattelin kiireen johtavan huonoon syömiseen ja liikkumiseen. Nyörien kiristely on vähän hankalaa yksin (se jatkokäyttö häiden jälkeen), joten lisäsin mekkoon myös vetoketjun.
Kiireen keskellä kiloja pääsi karisemaan eikä niitä suinkaan tullut lisää, mihin olin ennemmin varautunut. Niinpä nyörityksestä huolimatta puku kävi kuitenkin isoksi. Jouduin kaventamaan sitä useita senttejä ja tätä yksin taistellessa sotkin mekkoon monen monta veritippaa sormistani. Nestemmäinen sappisaippua kulkikin ompelupakissa koko ajan mukana. Sitten lopulta hajotin koko mekon.
Mekko ratkesi yhdessä sovituksessa rinnasta vyötärölle asti ja purki mennessään halvan satiinikankaan. Tässä kohtaa olin jo luovuttaa ja mekko rötköttikin viikkoja työhuoneeni nurkassa, jonne sen suutuspäissäni viskasin.
En ole varsinaisesti taikauskoinen, mutta en myöskään halunnut että puolisoni näkee mekkoa ennen vihkimistä. Minun kaasoni ja muut tukijoukot asuvat satojen kilometrien päässä, joten taistelin kolttuni kanssa siksi hyvin pitkälti yksin.
Aikani uutta mekkoa etsiessä sisuunnuin ja lopulta pikaliimalla, teipillä ja ompelemalla kursin kuin kursinkin mekon kasaan. Sitten seuraavassa sovituksessa siitä hajosi se vetoketju. Se olisi ollut ihan korjattavissa, mutta minulta loppui aika ja mielenkiinto ja ompelin sen vaan umpeen. Teimme tässä kohtaa oman kotimme ja toimistoni muuttoa ja tämä vetoketjuasia ei voinut vähempää kiinnostaa. Korjaan sen joskus myöhemmin. Ehkä.
Tämä mekko oli ns. asuni pohja, jonka päälle rakentui niin siviilivihkimisen asu, kirkkopuku ja sitten saman juhlan ilta-asukin. Jottei tämä artikkeli paisu aivan valtavaksi, voisin seuraavassa postauksessa kertoa noiden kolmen asukokonaisuuden toteutuksesta..