Tämä projekti ei ole mikään varsinainen luovuuden multihuipentuma vaan enemmänkin sitä perinteistä tuunaamista, mutta tällä on minulle henkilökohtaisesti suuri merkitys.
Tämänkin alkulähteenä toimi se minun puustamisvimmani. Äidilläni oli kotonaan vanha huonokuntoinen mäntylipasto. Jostain kierrätyskeskuksesta halvalla haettu ja rikkikin vielä, joten äiti ajatteli heittää sen takaisin kiertoon. Kielsin häntä ja sanoin ottavani sen itselleni ja korjaavani sen. Äiti nauroi, että se sinulta varmasti onnistuukin paremmin kuin niiltä kierrätyskeskuksen miehiltä, jotka lipaston laatikoita oli aikoinaan yrittänyt säätää. ”Sie kun oot tuollainen meijän insinööri.” En ole oikeasti insinööri, mutta äiti minua sellaiseksi monesti kutsui, ihan vain näiden ominaisuuksieni vuoksi, joiden takia tämä blogikin on olemassa. Äiti siis oli vakuuttunut siitä, että saisin laatikoston korjattua. Lipasto oli hutera, laatikot jumittivat ja laakerinkuulia lenteli. Pikkuveljeni oli istunut lipaston reunalle sillä seurauksella, että kansilevy oli lohjennut. Kaiken kaikkiaan aika surullisen oloinen huonekaluraasu.
Äitini oli tuolloin jo kuolemansairas, joten tästä lipastosta oli mielessäni tulossa jonkin sortin tribuutti elämälle/elämälleen. Matkalla kotiin mietin tuota lipastoa ja mitä kaikkea sille pitäisi tehdä ilmeisten korjausten lisäksi. Pintakäsittely ja vetimet uusiksi. Vetimet.. Muistelin siinä olevan yhteensä 8 vedinnuppia ja siinä vaiheessa minulla välähti. Itseni lisäksi elämässäni on 7 merkkihenkilöä eli meitä on yhteensä 8. (tottahan toki olen myös itse oman elämäni merkkihenkilö 😆) Haluan jokaiselle meille oman nupin tuohon Elämän lipastoon! Olen joskus aiemminkin juhlinut elämää ja juhlaan kuuluu toki kuohuviini. Päätin siis juhlia elämää jokaisen merkkihenkilöni kanssa, avata kuohuviinit, joiden korkeista tekisin nuo uudet vetimet. Soitin äidille, varmistin nuppien lukumäärän ja kerroin ajatuksestani.
Lipastoprojekti alkoi sitten käytännössä äidin hautajaisia seuraavana päivänä. Oli vuoden ensimmäinen päivä, kun tyhjensin tuota lipastoa äidin elämästä, jotta huonekalu voi nousta automme kyytiin ja aloittaa matkansa kohti uutta elämää ja kotia. Useamman kuukauden lipasto tökötti kuitenkin ihan entisenlaisena poissa tieltä, muttei todellakaan poissa silmistä.
Lipaston myötä meille tuli aika ajoin melko mukavastikin sellaista elämisen meininkiä. Sen purkaminen, hiominen ja maalaaminen pienehkössä kerrostaloasunnossa oli ihan omiaan luomaan hienoista kaaosta.
Noiden vaiheiden jälkeen nämä osat pakattiinkin sitten jo muuttolaatikkoon ja homma seisoi taas jonkin aikaa. Halusin saada lipaston tupareihin valmiiksi, joten joidenkin vaiheiden kuvaaminen on jäänyt sen kiireen jalkoihin. Maalasin kuitenkin osaan noista laatikoista vaaleanpunaisen pohjasävyn ja osaan harmaan. Niiden päälle valkoista ”kalkkimaalia”, jonka kuivuttua hioin pintaa niin, että pohjasävy tulee näkyviin aivan kuin pinta olisi kulunut. Päälle vedin kalustevahaa, jotta eteisessä oleva lipasto ei ihan vähästä säikähtäisi. Muilta osin lipasto on maalattu pelkästään sillä valkoisella maalilla ja runkoon on myös hierottu samaa vahaa.
Kannen vauriot liimasin ja kittasin vain kevyesti. Kevyesti siksi, että tässä lipastossa minä haluan sen elämän näkyvän. Se halkeama pikkuveljeni istumisen seurauksena kuuluu osaksi tätä tarinaa enkä halunut korjata sitä piiloon. Kannenkin maalasin samalla valkoisella maalilla, mutta viimeistelin sen paremmin kulutusta kestävällä kalustelakalla.
Ja ne surullisen kuuluisat kiskot laakereineen. Katsoin niiden olevan korjauskelvottomia, joten vaihdoin niiden tilalle meidän entisistä lastulevylipastoista talteenottamani kiskot. Jotkut niistä pienistä kuulista, joita rikkinäisistä kiskoista lenteli, ovat edelleen muistona täällä kotimme lattioilla. Ne osaavat sujuvasti vältellä imuria ja piiloutua mattoihin tullakseen esille parhaiksi katsomillaan hetkillä. Yleensä hetkillä kun yrität hiippailla hiljaa, ettei muut herää tai hetkillä, kun kävelet sisälle kengät jalassa kädet täynnä tavaraa. 😅
Jotta sain tuon lipaston läjään niihin tupareihin, oli minun keksittävä väliaikainen nuppiratkaisu puuttuvien korkkien paikoille. Alkuperäiset mäntyiset nupit ei ollut ihan minun mieleen. Koska tarve on kuitenkin vain väliaikainen, ajattelin kevyesti tuunata niitä alkuperäisiä.
Maalasin nupit ensin huonekalumaalilla mustaksi. Odotin ihan hetken, että pinnasta ei irtoa sormeen maalia, mutta että se ei missään nimessä ollut vielä lähellekään kuiva. Sellainen kylmän nihkeä vain.
Tämän jälkeen otin ihan tavallisen, korttiaskarteluista tutun, hopeatussin. Vetelin sitä tuohon maalipinnan päälle, pienelle alueelle kerrallaan, ja levitin sormella. Ylimääräiseen nuppiin testasin myös kuinka hyvin ihan piirretty jälki jäisi maalipintaan pysymään sen kuivuttua lopullisesti.
Maalipinnan kuivuttua tein ehkä vähän turhaa työtä. Rapsuttelin nimittäin nupin alle valuneet maalit pois kynsiviilalla. 😅 Työväline valikoitui ihan vaan siksi, että sattui olemaan lähempänä kuin mikään oikea hiontapaperi. 🙈 Siistin nuo valumat pois välttääkseni sellaisen katastrofin, että väliaikaisesta musta-hopeasta nupista jää valkoiselle maalipinnalle jälki, jota mahdollinen pysyvä nuppi ei ehkä peitäkään.
En koskaan ehtinyt poksauttaa korkkia auki äitini kanssa. Luulen äidin olleen kuitenkin ajatuksessa mukana, sillä lipaston tavaroiden joukosta löytyi myös kuohuviinipullon korkki. Sellaisenaan sen laittaminen paikalleen ei kuitenkaan tuntunut hyvältä, koska en voinut olla varma oliko se hänen oma muistonsa vai tätä projektia varten lipastoon laitettu. Päädyin kompromissiin, jossa käytin äidin jättämän korkin pohjan, mutta lisäsin sen päälle mustekynän päässä koristeena pomppineen sinisävyisen timantin. Valitsin tuon vetimeksi siksi, että sininen oli äidin lempiväri ja sateenkaaren väreissä hohtava pinta sekä timantin loiste muistuttavat minua taivaasta/tähdestä.
Muutama korkki minulta vielä puuttuu. Kesti miltei vuoden saada tuo lipasto tuohon pisteeseen, joten ehkä minä tämän kuluvan vuoden aikana saan nuo muutamat puuttuvat vielä paikalleen. Omani aion kiinnittää viimeisenä. Juhlin sitten itseni kanssa sitä, kun tämä projekti tulee valmiiksi.
Pienet sille, Elämälle!🥂