Olen aina rakastanut kenkiä. Yhteen aikaan minulla oli niitä yli 100 paria. Ei mitään hienoja kalliita merkkikenkiä vaan pääasiassa niin lasten, naisten kuin miestenkin kenkäosastojen alelaareista muutamilla euroilla tehtyjä löytöjä. Olin aikoinaan siinä mielessä onnellisessa asemassa, että kengän kokoni oli 35-37, mikä tarkoittaa tosiaan sitä, että popolöytöjä voi tehdä koko kengäosastolta.
Olin. Nopeasti kertynyt ylipaino, ikä ja pienet ikävät sattumukset ovat vaikuttaneet siihen, että jalan koko ja muoto ovat nykyään aivan toisia. Olen laittanut kiertoon yli puolet noista kaikista kengistä ja loppujen kohdalla tehnyt lupauksen, että uusia vastaavia ei saa ostaa ennen kuin edelliset on kulutettu loppuun. (Samaa pyrin muuten noudattamaan vaatteiden kanssa)
Uusien juhlakenkien ostaminen ei ollut minulle siis oikein vaihtoehto. Juhlapaikkamme maasto ja minun mukavuudenhalu sai minut penkomaan kenkäkaapistani kiilakorkokengät, joita olen pitänyt useina kesinä ja olin ne mukaviksi todennut. Päätin modata niistä hääkengät, tosin sillä ajatuksella että voin palauttaa ne takaisin tavallisiksi kesäkengiksi. Bling-bling kengille minulla ei varmaan ole niin paljon käyttöä.
Niinpä leikkasin ensin yhdestä rikkinäisestä laukusta palat keinonahkaa ja niittasin ne kiinni kenkiin. Ja aloin kiinnittää koristeita siihen päälle.
Tein ensin kengistä mustat hopeisilla koristeilla, mutta mieheni sanoja lainatakseni niistä tuli liian ”gypsy”. Vaikka sana onkin vähän loukkaava, tiedän hänen viitanneen sillä siihen samaan, mitä haetaan takaa ohjelmassa Prameat mustalaishäät.
Ja olisihan ne olleet lieksalaisessa maalaismaisemassa överiydessään mauttomat, joten uusiksi meni.
Koska en halunnut ostaa näitä kenkiä varten mitään uutta, oli koristevaihtoehdot aika rajalliset. Mustaa pitsiä, vanha hopeinen bling-bling kaitaliina ja sekalaisia timanttitarroja. Jotta nämä timangit ei niin överisti erottuisi, päädyin päällytämään kengät hopeisella keinonahalla. Jätin kiilakoron keskelle mustan ”aukon”, jotta kaukaa ja sumeasti katsottuna kenkä ei niin kiilakorolta edes näyttäisi.
Käytin timanttitarrojen liimailuun kaapista löytyviä pikaliimoja ja opin, että aivan kaikkia niistä ei voi keskenään sekoittaa. En kylläkään muista, mitkä kaksi saivat aikaan näyttävän kemiallisen reaktion savuten ja sulattaen niin muovisen timantin kuin sen alla olevan pitsin ja keinonahkankin. Ja mitä tässä tekee ajattelematon keksijä? No katkaisee prosessin tietenkin kaatamalla päälle vieressä olevaa asetonia. Onneksi se auttoi eikä siinä ehkä olisi voinut muuta käydäkään, mutta se ei ollut tietoa vaan silkkaa tuuria. Siis, että kengät säilyi ehjänä. Eihän millään muulla ollut väliä. 😅
Samoja kenkiä askarrellassa opin myös, että jumittunutta pikaliiman korkkia ei kannata avata hampailla, jos ei halua pestä hampaitaan asetonilla pitkään ja hartaasti hangaten.
Kenkien nilkkaremmiin minulla oli monen monta ideaa. Minulla olisi ollut näihin useampiakin koruja ym, mutta totesin lopulta niiden mahdollisesti jäävän kiinni pukuni helmaan ja jätin ne kaikki pois.
Laitoin nilkan ympärille kaitaliinalla koristellut satiininauhan, joka solmittiin kengän taakse. Sen oli tarkoitus peittää kengän oma nilkkaremmi, joten ompelin pienet kuminauhalenkit pitämään satiininauhan paikallaan.
Sieltä vuodesta 2016 mukana muutoissa on kulkenut silloin hankkimani ”jotain sinistä” eli kengänpohja tarrat I ja do. Eihän näissä enää liimapintaa ollut juuri nimeksikään. Eikä kengissäni edes pohjaa, johon ne kannattaisi liimata, joten ompelin ne kantapään kohdalla olevien aukkojen päälle.
Puolison kenkiin ostettiin tarrat Game ja Over, koska Me Too -tarrat viestivät minusta vähän jotain muuta. Vaikka hänkin tietenkin naimisiin tahtoo, niin onhan se myös niinkin että kun allekirjoittanut jotain tahtoo, niin se oli siinä ja mieheni peli on jo pelattu.
Tuolla alussa kerroin, että ikävät sattumukset ovat vaikuttaneet minun jalkoihin ja sitä myöten myös käyttämiini kenkiin. Yhden tapahtumaketjun myötä minulta on leikattu ukkovarpaiden kynnet kokonaan pois ja vuodesta 2018 asti olen hilppassut menemään ilman niitä. Kunnes joskus tammi-helmikuussa ennen näitä häitä ne kynnet yhtäkkiä päättikin alkaa kasvaa. Sellaisen viitisen vuotta ne jotain mietti, mutta katsoivat että nythän tässä on hyvä sauma tulla pistämään kynsiä rattaisiin.
Nuo kengät ei ihan viikossa, kuukaudessa eikä kahdessa valmistunut, joten en niitä ainakaan puoleen vuoteen sovittanut kunnolla missään vaiheessa. Sitten joskus loppukesästä, kun mekkokin oli sovituskunnossa, laitoin hartaudella askartelemani kengät jalkaan ja ai sa**ana! Eihän ne minun upouudet kynnet mahtunut niin kenkiin enää ollenkaan. Yritin muutaman tunnin ajan urhoollisesti ”sisäänajaa” niitä ja kun otin kengät pois jalasta, molempien varpaiden iho kynnen ympäriltä oli turvonnut siihen kynnen päälle. Ja kun iho oli hetken puristuksen jälkeen vielä ihan valkoinen, näky muistutti popcornia. Älkää huoliko, tästä ei ole valokuvaa olemassa!
Mutta ongelma oli. Minulla oli enää vain joitakin viikkoja häihin, joten edes uusien kenkien ostaminen ei välttämättä auttaisi. Kaikki kengät kun pitää jollain tasolla sisäänajaa, vaikka ne tuntui kaupassa istuvan kuin hansikas.
Olen monesti sanonut, että minulla ei ole kovinkaan hyvä mielikuvitus, mutta olen luova ongelmanratkaisija. Tässäkin asiassa aloin miettiä, että mikä se ongelma oikeastaan on. No se on se, että kenkä painaa kynttä eli kynnen päälle tarvitaan tilaa. Sitten aloin pyöriä asuntoamme ympäri ja hetken päästä bongasin pesukoneen päältä pesupallon. 💡
Leikkasin sen puoliksi, sytkärin avulla taivuttelin sitä vähän muotoon ja pehmustin tarvittavat kohdat korvatulpilla (ovat muuten todella miellyttävät jalkaa vasten kengässä!) ja sain kuin sainkin kengät siihen iskuun, että pystyin olemaan niissä heittämällä yli 10 tunnin työpäivän. Eikä tullut varpaista popcornia tuolla pesupallossa.
Varmuuden vuoksi koristelin kyllä yhdet ikivanhat ballerinatkin varakengiksi ja niissä astelin alttarille ja vaihdoin nämä pesupallokengät vasta juhlapaikalla. Mutta ensimmäisen ja virallisen kerran sanoin ”tahdon” näiden I ja do kenkieni kannattelemana ja varpaat nätisti pallojen suojissa.
Monessa meidän hääkuvassa esiintyy tuollainen kukkapallo. Ehkä sitä voi halutessaan kimpuksikin nimittää, mutta se ei ole ihan koko totuus. Seuraavaksi aion kertoa sen tarinan..