Tässä artikkelissa kerron lähinnä vihkipäivästämme, joka oli siis 11.9. maantai ja sivuan meidän kummankin polttareita.
Me valitsimme siviilivihkimisen muutamasta syystä. Ensimmäinen oli se, ettei puolisoni ole käynyt rippikoulua eikä uskonasiat nyt oikein kiinnosta aikuisriparin vertaa. Enkä usko, että ylimääräinen vapaapäivä puolisoa ainakaan haittasi. Sellaiseen hän kun työehtosopimuksensa mukaan oli oikeutettu. 😆 Lisäksi minä näin tässä kahden päivän juhlassa mahdollisia helpotuksia.
Potrettikuvaukset pystyi järjestämään hyvin ja eri ympäristöissä ilman, että koko hääväki odottelee meitä. Virallinen vihkiminen on aika koruton ja lyhyt, mutta antaa taas vapauden muokata kirkkokaavaa omanlaiseksi. Siinä siunaamisessa kun ei tarvitse enää olla mitään, mikä ei omalta tunnu. Vihkikaava kirkossa taas ei kaikilta osin jousta.
Kuten olen jo aiemmin kertonut, hääpaikan olin valinnut jo oikeastaan ennen kuin olimme edes mieheni kanssa tavanneet. Teininä päätin, että tahdon mennä naimisiin Paaterin kirkossa, Lieksassa. Asumme n. 500 km päässä kyseisestä paikkakunnasta, joten oli aika selvää että tulemme Pohjois-Karjalaan ”lomalle” ennen häitä, jotta saamme kaiken järjestettyä. Oli aika luontevaa, että tuo siviilivihkiminenkin hoidetaan samalla reissulla. Eikä tarvinnut todistajien matkustella ympäri Suomea. Häävalmistelut alkoikin ottamalla yhteyttä Joensuun maistraattiin. Kävi ilmi, että siellä vihitään pareja vain keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kumpikin päivistä oli liian lähellä lauantaiksi kaavailtua juhlapäivää, joten epätoivo meinasi iskeä.
En näet silloin vielä tiennyt, että siviilivihmisiä hoidetaan myös oikeudessa. Olin aina luullut, että vaihtoehtoja on maistraatti ja kirkot, mutta onneksi tuo käräjäoikeuden notaarikin saa tämän toimituksen suorittaa. Tämä minulle siellä digi- ja väestötietovirastossa ystävällisesti kerrottiin.
Menimme naimisiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa, Joensuussa. Sain haluamani hääpäivän 11.9. tai 9/11. Minua ei saliin saattanut kukaan, kaasoni avasi minulle oven. Laukussani olleesta bluetooth-kaiuttimesta soi Mendelssohnin häämarssi, jonka kaaso puhelimellaan hiljensi, kun saavuin tuomiolle.
Tilaisuus oli hyvin nopea ja sitä oli todistamassa kaaso perheineen sekä bestman. Aivan täydellistä tällaiselle kärsimättömälle hermoilijalle.
Tämän jälkeen me siirryimme potrettikuvaukseen ja muu porukka kasasi Meijän tarina-kirjaseen juttua meidän molempien polttareista.
Olen vuosikausia kuljettanut häätavaroissa mukana pientä neliönmuotoista mustasivuista kirjaa. Minä en muista mihin tarkoitukseen sen olen hankkinut, mutta valjastin sen nyt kirjaseksi, joka kertoo meidän tarinan pariskuntana.
Tarina alkaa vuodesta 2009 ja siitä eteenpäin joka vuodelta kerron jotain aina sinne meidän polttareihin asti.
Kaaso ja bestman lisäsivät tähän väliin omat kuvat ja kertomukset meidän kummankin polttareista.
Miehen polttariporukka vietti pari yötä mökkeillen Kolilla. Sieltä käsin he kävivät mm. ajamassa kartingia ja minigolfaamassa. Sopivassa suhteessa rentoutumista ja mieluisia aktiviteetteja. Minun näkemyksen/saamani kuvan mukaan oikein onnistuneet ja sulhasen näköiset polttarit.
Sellaiset sain myös itse. Pääsin aamun alkajaisiksi ihanan Datsun 100A:n kyydillä ampumaradalle. En ollut koskaan ennen ampuradalla käynyt. Kyllähän se vaan hauskaa ja jännittävää oli. Sain kokeilla monenlaisia aseita ja ehkä joku pienen pieni pyssykärpänen minua puri..
Sitten sain ruokaa ja juomaa. Ja loppuillaksi mentiin mökille tekemään asiaankuuluvia taikoja ja viettämään tyttöjen kanssa iltaa.
Polttarisivujen jälkeen minä jatkoin vielä kirjasen tarinaa kertomalla tästä 11.9.2023 päivästä muutamalla sanalla. Loput sivuista jäi odottamaan kuvia hääjuhlasta ja -matkasta. Ihan kamalasti näille ei ole kyllä tilaa, sen verran paljon on historiaa takana.
Tätä kirjaa sai häävieraat juhlapaikalla lukea ja sitä saa lukea vieraat nyt meillä kotonakin.
Tosiaan kun muut tuota kirjaa osaltaan täyttivät, meistä otettiin potrettikuvia useammassa miljöössä eri asukokonaisuuksilla. Tämä päivä oli ainoa, jota ikuisti ammattivalokuvaaja, Johanna Kiesi. Juhlapäivälle olimme nakittaneet muutamia tuttuja räpsimään kuvia ihan vain kännykkäkameroilla. Ajattelin, että on mukavampi juhlia, kun mukana ei ole ketään ventovierasta.
Kun kuvaukset oli ohi, kirjauduimme Hotelli Kimmeliin. Olimme varanneet hotellin ravintolasta kabinetin, jonne tuo vihkimistämme todistanut porukka sitten illalliselle saapui.
Porukan alaikäiset jäsenet ovat minulle mahdottoman tärkeitä ja halusin heidät osaksi minun suurta päivää. Varsinaisiin juhliin en kuitenkaan heitä tahtonut, koska en halunnut sinne humalaisten sekaan yhtään lasta. Ja saipahan lasten äiti kaasoilla ihan rauhassa myös. Minun ja muiden kaitsemisessa oli hänelle varmasti ihan riittävästi tehtävää.
Kippistelimme, söimme ja kakkukahvittelimme ihanasssa tunnelmassa. Tämän jälkeen me tuore hääpari kävimme omassa hotellihuoneessamme saunassa ja otimme rennosti.
Seuraavana päivänä lilluttiin vielä Kimmel Spassa rentoutumassa.
Ja sitten ajelimmekin jo Lieksaan lähemmäs tulevaa juhlapaikkaa.
Hetki vielä ehdittiin sielläkin ihan lomailla ennen kuin alettiin järjestelemään itse pääpäivää, joka oli jo heti tulevana lauantaina..