Kun minä suostuin pitämään hääjuhlat, ajattelin että saan siitä paljon hyvää sisältöä tähän blogiin. Mm. askarteluvinkkejä. Jo hyvin pian oivalsin, ettei näitä vinkkejä ole mahdollista sisällyttää isompien aihekokonaisuuksien lomaan ilman, että yksittäisistä artikkeleista tulisi puuduttavan pitkiä. Sen lisäksi myös pilvipalveluni teki minulle tepposet.
Olen miltei jokaisessa artikkelissani valitellut huonoja kuvia tai sitä, ettei niitä kuvia ole. Niitä kuvia on kyllä otettu ja niitä ei ole edes poistettu tai hävitetty, ne ovat vain minun ulottumattomissa.
Kerron tähän väliin mitä niille kävi. Minulla oli maksettua tallennustilaa, jonka käyttäjätunnus oli minun vanhalla sukunimellä. Perustin uuden tilin uudella nimelläni ja aloitin aivan sairaan hitaan tietojen siirtoprosessin. Se meni niin, että latasin kansion kerrallaan tietokoneelle sieltä vanhasta pilvestä. Tarkistin, että kaikki vaikkapa 148 tiedostoa oli latautunut. Sitten siirryin sinne uuteen pilveen ja vein kansion tiedostot tietokoneelta sinne. Tarkistin taas että 148 tiedostoa löytyi kansiosta ja poistin tiedot vanhasta pilvestä. Siirsin myös jonkun todella sekavan zipin ulkoiselle kovalevylle, mutten saa siitä mitään tolkkua.
Se mikä on mysteeri, on nuo kansiot tuolla uudessa pilvessä. Niissä ei ole kuin videoita. Yhtään valokuvaa ei ole kansioissa nätisti katsottavissa, mutta niitä saattaa putkahdella Kuviin, kun haen vaikkapa hakusanalla ”kenkä”. Ne siis on siellä pilvessä jossain, mutta kansiossa näkyy vain videoita. Tämä teki tämän blogin pitämisestä ihan todella hankalaa ja vastenmielistäkin. Se valitettavasti näkyy vähän lopputuloksessa. Se ei ole ihan sitä, millaisen hääblogin olisin halunnut kirjoittaa.
Kerron tässä alla parista random jutuista, jotka isommassa kokonaisuudessa ei tullut esille:
Vihkipäivästämme kertovassa artikkelissa näkyy ”valovarjo”, jonka kanssa saatiin aivan ihania kuvia. Tuon varjon minä olen kasannu itse. Ja kun joka kohdassa olen toistellut sitä, että minulta jäi niitä led-valoja yli, ne jäi tästä. Tai siitä, että minä olin alunperin tekemässä noita varjoja kaksi kappaletta, mutta totesin että yhdessäkin valoteho riittää ja toisen tarpeet jäi tarpeettomiksi.
Valitettavasti kuvat tekovaiheesta on hävinnyt. Tuo varjo näytti johtovirityksineen alkuun ihan pommilta.
Ei se mötikkä siis mikään kaunis ole, mutta ei nyt silmillekään hypi. Ja ammattilaisen ottamat kuvat ovat ihania ja nuo ”satavat” led-valonauhat minusta todella kauniit.
Olen harmitellut jälkeen päin, etten tullut ohjeistaneeksi vieraita tuon varjon käyttöön Polaroid-kuvia ottaessa. Siinä tuo varjo seinällä roikkui kyllä ja sillä olisi saattanut saada riittävästi valoa niihinkin kuviin. Siihen kuvauspöydälle minä olin jostain juhlakaupasta ostanut ihan sellaista ”oikeaakin” kuvausrekvisiittaa. Jotain huulia ja hattuja tikkujen nokassa, you know. Samalla tavalla tikkujen nokkaan olin myös tehnyt itse liitutaulutarrasta sellaisia kylttejä, joihin sai liiduilla kirjoitella omia viestejä. Sillä tavalla saa ihan varmasti persoonallisia kuvia. 😅
Tämä seuraava yksityiskohta jäi varmasti kaikilta vierailtakin huomaamatta ja se vaatiikin pohjustusta. Ihan ensimmäinen pointti tässä on se, että armas puolisoni ei ole lukenut ruotsia edes peruskoulun oppimäärää. Hän osaa sitä siis hyvin rajallisesti, mutta kalamiehen sanavarastosta löytyy kyllä pilkkivapa; pimpelspö. Kun minä sitä ikivanhaa ruotsin sanakirjaa heittokimppua varten maalasin, huomasin sieltä hauskan yksityiskohdan.
Kysyin tästä sitten ruotsinkieliseltä tuttavaltamme ja hän sanoi, ettei tuota sanaa tuossa tarkoituksessa oikeastaan käytetä. Ehkä jonkun viinin litkimisen yhteydessä. Niin tai näin sain siitä ajatuksen meidän häiden piilopullojen paikaksi. Muutamat eri viinapullot ja kertakäyttöiset snapsilasit piilotettiin paviljongin oven vieressä olevaan pilkkireppuun. Tein siihen reppuun teipin, jossa luki Får Pimplas! Saa pilkkiä/ryypätä!
Tuota ruotsin sanakirjaa käytin muutamassa muussakin pienessä yksityiskohdassa. Yksi niistä oli iltapalan aterimien purkit. Ne on tehty säilyketölkeistä. Vaikka nämä tällaiset tuotteet ovat melko yksikertaisia, ei ne aina synny kovin helposti. Näitä purkkeja hyödyntäessä tulee aina muistaa, että ne reunat on todella terävät ja minun mielestäni niitä ei ikinä saa sellaisiksi jättää.
Omista purkeistani taivuttelin sen reunan varovasti pihdeillä (jotka täytyy jollain pehmustaa, ettei jää peltiin jälkiä) ja viilasin pahimmat rosot pois. Sitten vielä vedin alumiiniteippiä sinne sisäpuolelle suojaksi.
Koristeeksi liimaisin purkkien kylkeen sivut sanakirjasta ja päälle mustaa juuttinaurua. Samalla naurulla oli paviljongin ikkunassa myös pilttipurkkit koristeineen.
Paviljongissa oli tarjolla sipsiä kuusi pussia ja karkkia/suklaata 3 kiloa. Lisäksi gluteenittomille oli pieni satsi omia karkkeja. Minusta olisi omalla tavallaan ollut ihana tehdä joku karkkibuffa hienoine astioineen ja ottimineen, mutta sitten taas ekologinen puoli minussa kielsi sen. Meidän sipsit tarjoiltiin säilöntä-ämpäreistä ja ottimina toimivat pakastepussit. Karkit ja suklaat laitettiin kerran käytettyihin salaattibokseihin.
Toki nuo salaattikipot minä päällystin niin ikään sillä sanakirjalla. Kuvia minulla ei niistä enää ole, joten lainasin englanninkielen sanakirjasta sivun, jotta voin demonstroida teille tuon purkin.
Liimasin sivut vain toisiinsa kiinni, mutten itse purkkiin. Kun purkki oli päällystetty kokonaan vetelin sivujen päälle liima-vesiseosta. Tämä tekniikka on tuttu varmasti monelle servettiaskarteluista tmv. Mikä tahansa yleispuuliima käy tähän eli esim. Erikeeper. Itse heitin suhteen aika mutulla, mutta yleisesti 1 osa liimaa 2 osaa vettä on kai aika passeli. Tuo kuivuu läpinäkyväksi ja paperi kestää näplimistä huomattavasti paremmin kuin ilman liimapinnoitusta.
Iltapalana tarjoiltiin hodareita. Niitä sai syödä joko hampurilaistaskusta tai sitten kartonkisesta grillirasiasta. Samaisiin rasioihin sai myös karkkipöydältä ottaa herkkuja. Leikkasin siihen pöydälle muutaman puoliksi malliksi ja sakset viereen. Tämän ajatuksen tausta oli, että sitä rasiaa voi halutessaan myös vähän jakaa. Jos haluaa vaikkapa sipsiä ja karkkia, niin minusta ei ole kiva viskoa niitä sekaisin samaan kulhoon.
Yllättävän paljon oli myös käsin kirjoitettavia juttuja. Tuikkukuppien nimitarrat, pöytien nimikyltit, hääposti ja matkavinkit- tarrat jne. Olisi ne saanut nätisti varmasti kirjoitettua ilma petku-huiputustakin, mutta minä vähän oikaisin. Ison osan kirjoitin läpi ihan tietokoneen ruudulta, osan tulostin paperille ja piirsin läpi ikkunaa vasten oikeaan kohteeseen.
Niiden kakkupaperit on ihan ostettu askartelukaupasta, mutta kaikki muu on enempi-vähempi kierrätyskamaa/hukkapaloja. Yksityiskohtia, jotka jäävät nyt tarkemmin esittelemättä.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, erityismaininnan saa meidän auton takalasin tarra. Monille on tuttu fraasi ”Kiitollinen, siunattu, onnellinen”, jota mukaillen meidän auton tarraan laitettiin lukemaan ”Vihitty, siunattu, onnellinen” ja alle meidän oma hashtag.
Tarkoittaen tietenkin sitä, että meidät vihittiin ensin, siunattiin tuona päivänä kirkossa ja autossa istui nyt onnellinen pari. Harmillisesti tuota tarraa ei kuivan kelin aikaan saatu kiinnitettyä ja se lähti kuplimaan jo ihan ennen aikojaan. Eniten se ehkä harmittaa siksi, että kaasoni tilasi tuon tarran meille ja minä olisin halunnut sen saada talteen.
Seuraavassa artikkelissa voitaisiin puhua vähän rahasta. Paljon sitä meni ja mihin. Sekä vähän, mitä niille ostoksille kuuluu nyt..