Juhlapaikassamme on ihana vanha tupa, jonka olemusta en halunnut liialla bling-blingillä peittää. Eriparituolit ja ikonit saivat jäädä. Lisäksi koristelussa kantavin teema oli kierrätettävyys. Nimenomaan suoraan jätteeksi eikä myytäväksi eteenpäin. Itse koen myymisen ja antamisenkin työlääksi sekä etenkin jälkimmäisessä tapauksessa tuotteen loppukäyttö on arvoitus. Minä haluaisin varmistaa, että meidän hääkoristeet kierrätetään varmasti oikein eikä ne päädy jonnekin laittomille kaatopaikoille tai mereen.
Valkoiset pöytäliinat tuli talon puolesta. Kaitaliinat ja kakkupaperit olivat kertakäyttöisiä. Asetelmat kasasin hopeisten kakkupahvien päälle. Pullot oli ihan itse juotujen viinien ja syötyjen lisäravinteiden jäljiltä. Maalasin ne akryylimaaleilla mustaksi. Keräsin ja kuivatin erilaisia heiniä yms. noihin asetelmiin ja kukkivat kukat oli ihan markettitavaraa.
Muoviset timantit olin ostanut jo ensimmäisessä häähuumassani ja ne on minulla nytkin tallessa. Keksin niille kyllä käyttöä myöhemminkin.
Jotenkin vähän vierastan koko vieraslahja-ajatusta ja en halunnut antaa lahjaksi ainakaan mitään krääsää. Jo ensimmäisessä häähumussani olin alkanut kerätä Iittalan Kivi-tuikkuja kattausta ja vieraslahjoja varten. Tällä 2. kerralla pidin ajatuksesta kiinni ja ostin Kiviä lisää. Niitä oli 1 jokaista kutsua vastaan ja tuikkuun niiden sisällä olin kirjoittanut kutsu nimet. Toimivat vähän niin kuin paikkakortteina samalla.
Paitsi, että tarvitsimme myös tutustumisleikkiin nimilaput. Olin teettänyt pöytiin lasinaluset, joissa oli sanaleikki ”Kaipa(i)sen pari voi ottaa” ja alla QR-koodi, jonne pystyi tallentamaan häissämme ottamiaan kuvia. Niitä tämä kyseinen pari voi ottaa mielellään talteen ja toinen viesti viittasi lasinalusen käyttötarkoitukseen.
Maalasin näiden alusten toisetkin puolet mustaksi ja niitä käytettiin paikkakortteina ja nimilappuina.
Servettirenkaat on tehty kangaspakan pahviputkesta, jonka maalasin mustaksi akryylimaalilla ja koriste on siitä samasta pöytäliinan pätkästä, jonka paloja olen viljellyt kaikkialle näissä häissä. Ulkoistin servettien taittelun miesväelle ja ihan en saanut sellaisia rusetteja, joita olin tarkoittanut, mutta väliäkös sillä. Ihan nättejä nuokin oli.
Pöydissä oli tyhjiä paikkoja, joihin laittelin paikkalappuja ”Paikanvaihtaja” ”Naapuripöydän höpöttäjä” ”Kuuntelija” ”Kuulumisten vaihtaja” yms, jotta ihmiset tietäisivät, että niihinkin tuoleihin saa istua.
Pöytien päissä kun oli myös varattu kunniapaikat minun äidille sekä puolisoni molemmille vanhemmille. Heille, jotka ovat jo keskuudestamme poistuneet. Laitoimme kehyksiin heistä kuvat heidän omina hääpäivinään, nimilaput sekä kynttilät. Toivon, että heidän tuolinsa ei olleet todellisuudessa tyhjillään.
Olemme puolisoni kanssa ehtineet muuttaa näiden vuosien aikana monta kertaa. Pöydät nimesimme asuttamiemme kaupunginosien mukaan. Savio, Pakkala, Kaskela, Kivistö, Tammisto ja Suur-Tikkurila. Tämä viimeinen siksi, että pöydät loppui kesken ja muutamat kaupunginosat piti niputtaa yhteen. 😅
Pöytäkortit sekä ohjelmat joka pöytään askarelin ylimääräiseksi jääneiden kutsujen taakse. Tervetuloa-osasta korttia tein ohjelmalle ”telineen”. Liimasin sen taakse pätkän washiteippiä teippipuoli ylöspäin. Washiteippi on teippiä, jonka voi irroittaa ja kiinnittää uudelleen ja se mahdollisti sen, että sain ohjelma-kartiostamme käännettävän. Tuvassa oli näkyvissä vain tuvan ohjelma ja jatkopaikkassa ohjelmasta käännettiin näkyviin loppuillan ohjelma.
Myös muita koristeita ja juttuja siirrettiin tuvasta jatkopaikkaan ja niistä jatkan seuraavassa artikkelista..