Kun tämä artikkeli julkaistaan, on meidän toinen hääpäivä.
Otin tavoitteeksi saattaa tämä hääartikkelisarja päätökseen tähän päivään mennessä. Nyt ajattelin vielä vähän kertoilla, miten olemme meidän hääpäiviä tähän asti juhlistaneet sekä koota vähän ajatuksiani yhteen tästä rupeamasta. Aloitetaan niistä hääpäivistä.
Minä annoin miehelleni huomenlahjaksi teräksisen kaulakorun, johon hän voi laittaa vihkisormuksensa roikkumaan. Hänen työssään ei voi sormuksia pitää, joten vihkisormus pääsee sormeen melko harvoin. Samaan rasiaan korun kanssa tulostin muutamia kuvia itsestäni, joita olimme polttareissani ottaneet.
Minä sain puolestani lahjaksi aiiivan ihanan Pikku Myy -hupparin. Se on sellainen puettava torkkupeitto, jos niin voi sanoa. En tiedä mikä on ajatus lahjan taustalla (kysyttäessä vastaus on jotain ”no ostinpahan vaan”), mutta minulle nuttu on kuin lämmin halaus. Jos olen yksin kotona ja huonolla tuulella, voin uppoutua paidan syleilyyn ja tulen heti paremmalle tuulelle. Pikku Myy on minun idoli ja olenpa itsekin joskus teiniä saanut koulussa vuoden Pikku Myy -diplomin. Tuo huppari on kuitenkin ensimmäinen lahja aviomieheltäni ja pelkkä ajatus siitä lämmittää ja tuo hyvälle tuulelle. Ihana lahja siis! ❤
Ensimmäistä häiden vuosipäivää me juhlittiin paperihääpäivänä. Minä sain perinteisesti kukkia ja suklaata. Itse annoin puolisolle nipun paperia.
No oli siinä nipuissa suunnitelma hänen antivihkisormus-tatuointiin ja nipun lisäksi vielä lahjakortti tatuointiliikkeeseen. Nyt hänelläkin siis se tatuointi vasemmassa nimettömässä on. Siinä on riimuja, joiden tarina on sen verran henkilökohtainen, etten tohdi sitä täällä jakaa. Nimenomaan henkilökohtainen hänelle, ei minulle. Vaikka minä olen sen ideoinut, en liity siihen tarinaan mitenkään. Sehän on antivihkisormus.
Minä olen ottanut tavoitteeksi antaa joka hääpäivänä lahjaksi jotain sen päivän teemaan liittyvää. Näiden ensimmäisten hääpäivien materiaaleista on vähän näkemyseroja, mutta me juhlimme tätä päivää pumpulihääpäivänä. Minä olen leiponut pumpulikakun ohjetta mukaillen eräänlaisia pumpulipalloja. Pallon pohjalla on ”pumpulikakkumuffinssi”.
Aavistuksen verran liian kuivaksi jäivät pinnasta minun makuun, joten kostutin noita tilkalla laimennettua sitruunamehua. Muuten koostumus on kyllä mielestäni juuri niin pumpulinen kuin kuivakakussa voi olla.
Palleroiden päälle tuli kuorrutus, jossa on voita, maustamatonta tuorejuustoa, tomusokeria, sitruunamehua ja vaniljasokeria. Koristeeksi sirottelin lumisokeria, sellaista sulamatonta tomusokeria. Näitä on värkätty tänä aamuna klo. 5.00, joten esillepanoon tai kuviin ei riittänyt paukkuja.
Minä osaan kyllä ihan joten kuten leipoa, mutten sitä juuri koskaan tee. Korvapuustit yleensä kuuluu uuden kodin traditioihin, mutta nyt olemme muuttaneetkin niin usein, että varmasti ei joka kodissa ole niitäkään näkynyt. Meillä mies on itse asiassa ahkerampi leipuri (ja ruuanlaittaja), mutta hän kyllä aika usein kinuaa minulta erinäisiä leipomuksia. Joten jo se että olen vispilän varteen tarttunut, on ele itsessään. Itse tuotoskin oli ihan ok.
Seuraavana vuonna taitaakin sitten olla keramiikkahääpäivä. Siitä lahjasta mahtaa tulla ikimuistoinen. 😂
Sitten sitä tajunnanvirtaa tästä matkasta:
Tätä blogia kirjoittaessa olen tullut tietoiseksi kuinka paljon asioita näiden kemujen eteen tuli tehtyä ja kekastua. Melkein hengästyttää itseäni. En mitenkään jaksa kirjoittaa tai edes muistaa kaikkia yksityiskohtia, vaikka olen kaiken melkolailla yksin tehnyt. Alkaen jo ihan siitä, että kaikenlaisia lasipulloja ja -purkkeja piti alkaa kerätä. Niitä tuli pestyä ja puunattua kuitenkin useita kymmeniä. Osa piti maalata monta kertaa ja ne oli vain yksi pieni ja helppo osa tätä kokonaisuutta.
En väitä keksineeni mitään uutta pyörää missään kohtaa, mutta ei minulla ollut myöskään sellaisen mallia omaa rakentaessa. Ideat syntyivät omassa päässäni ja rakennusohjeet myös. Hankala siinä olisi mitään ollut kenellekään ulkoistaa, kun ei itsekään tiennyt mitä tehdä piti. Tosin omat apujoukkoni oli myös aika kaukana.
Hääpukuani en ehkä tekisi enää yksin, jos saisin jotain muuttaa. Kun lähdet modaamaan jotain valmista tuotetta uudenlaiseksi, se on aina vähän haaste. Tässä kohtaa haasteeksi tuli sovitukset. On todella hankala sovittaa jotain kolttua ja samalla yrittää suhrata siihen itse nuppineulat paikoilleen. Kiva lisä tuli valkoisesta väristä, jonka kanssa nuo nuppineulat ja yksin suhraaminen ei ollut paras yhdistelmä. 🙈
Häiden valmistelujen aikaan me jouduttiin myös vähän yllättäen muuttamaan. Tai itse asiassa sekä me että KeKaSu muutti. Se oli myös asia, jonka olisin mielelläni jättänyt kuviosta pois, jos se olisi ollut mahdollista. Se tavarasotku vaikuttaa elämäämme edelleen. Minä olen ihminen, jonka kaapit ja laatikot on järjestyksessä, mutta pöydät voi lainehtia tavaraa. Olen ihminen, jonka tavaroilla on kuitenkin aina paikka, vaikkei ne paikoillaan aina olisi. Nyt olen elänyt jo useamman vuoden omaa luontoani vastaan kaaoksessa. Siinä kaaoksessa järjestin nämä häätkin. En tiedä olisiko seesteisessä elämänvaiheessa tullut järkättyä paremmat juhlat, mutta luulen että olisin toipunut tästä rutistuksesta paremmin. Sen verran hapottaa vielä tälleen kahden vuoden päästäkin. Ja voin kertoa, että en tee tätä enää koskaan uudestaan! Aivoni annan mielellään jollekin lainaan, mutta käsiäni en kyllä likaa. En tässä mittakaavassa.
Kunnollisia kuvia olisi pitänyt ottaa enemmän. Se on minun kehityskohteeni varmaan hamaan tappiin saakka. Tätä blogia ajatellen ei myöskään olisi pitänyt olla niin hätäinen niiden pilvipalveluiden ja kuvien siirtojen kanssa. En tiedä olisiko tästä blogista nyt merkittävästi parempi tullut niiden kuvien avulla, mutta ainakaan se ei olisi tuntunut minusta niin vastenmieliseltä. Tiedättekö kun tiedät jonkun esineen (tai kuvan) olevan olemassa, mutta sitä ei vain löydy. Jos kyseessä on vaikkapa sakset, joita tarvitset korjataksesi housut. Housut, jotka on ehkä jo muutenkin vähän inhottavaa kangasta työstää, mutta haluaisit ne kuitenkin käyttöön. Kun ne sakset on hukassa, tekee mieli lykätä koko projektia. Nyt tähän blogiin niitä saksia, eli oikeita kuvia, ei juuri koskaan löytynyt. Jouduin korvaamaan ne milloin puukolla tai kynsisaksilla nyrhäämällä. Valmista tuli ja välttää moiselle eläjälle, mutta lopputulos ei ole ihan priimaa.
Parhaani tein niillä resursseilla, jotka käytettävissä oli. Olenkin kyllä tyytyväinen itse juhliin. Olin mielestäni osannut ottaa oikeat asiat huomioon ja juhlat meni suunnitellusti. Mikään ei jäänyt harmittamaan tai kaduttamaan. Kun olen tätä blogia kirjoittanut ja juhliamme muistellut, olen monessa kohtaa sanonut ääneen miehelle, että meillä oli tosi ihanat häät. Se on totta ja se on päällimmäinen ajatus, joka minulle tästä kaikesta jäi. Meillä oli ihanat häät.
