16.8. lauantaiaamuna oma automme vaihtui vuokrattuun retkeilyautoon.
Tätä reissua ei kovin tarkkaan suunniteltu ja sen ehkä huomaisi mm. siinä, että me oltiin liikkeellä koko ajan.
Ihan ensimmäinen kohteemme oli Hirvaskankaan huutokauppa:
Emme kovin pitkään huutokaupassa kuitenkaan viihtyneet, se oli yllättävän pitkäveteistä seurattavaa livenä. Makkarat ja pullan syötyämme siirryimme yöpaikkaan Kapeenkoskelle. Kalastettu ei, mutta käytiin ihailemassa maisemia.
Seuraava yöpaikka olikin sitten jo Hossassa, leirintäalueella. Käytiin seuraavana aamuna siellä kansallispuistossa käveleksimässä ja aamukahvilla. Alkuperäinen ajatus oli viettää täällä Hossassa kyllä enemmänkin aikaa, mutta jostain syystä tie oli kuuma, vaikkei meillä ollut edes määränpäätä.
Lähdettiin jatkamaan matkaa ylöspäin. Syötiin täytetyt letut Sodankylässä ja jatkettiin kohti Inaria.
Ja tarttuipa turistille puodista matkaan myös matkamuistoja.
Inarissa ihmeteltiin Karhunpesäkiveä ja käveltiin vähän sen ympäristössä. Ilta alkoi kuitenkin jo hiipiä päälle, joten hypättiin takaisin autoon.
Inarista matka jatkui vielä jonkin verran ylemmäs ja pysähdyimme ns. puskaparkkiin yöksi.
Kilpisjärvi oli meillä koko ajan tähtäimessä, mutta tuolla Inarin korkeuksilla, kun olisi pitänyt kääntyä länteen ja kohti käsivartta, manguin että haluaisin nähdä Suomen pohjoisimmankin pisteen, Nuorgamin.
Ajettiin tuonne Nuorgamiin asti vähän turhaan, kun eihän tällainen etelän vetelä tajua, että on edelleen olemassa paikkakuntia, jotka nukkuvat öisin ja liikkeet aukeaa arkisinkin ehkä vasta klo. 10.00. Kaikki paikat oli siellä meidän vierailun aikaan vielä kiinni useamman tunnin ja itse kaipasin mm. vesivessaa ym. palveluja. Siispä takaisin tien päälle.
Olin alustavasti ajatellut, että olisimme jossain Inari-Kilpisjärvi välillä yötä, mutta kuskille mailit maistui. Niinpä posottelimme sitten saman päivän aikana suoraan sinne käsivarteen asti.
Matkalta löysin puukon, joka oli pakko ostaa. Samasta paikasta sai puoli-ilmaista kahvia ja munkkia. Toisella puolella tietä taas mainostettiin puoli-ilmaista kahvia ja pullaa, päätettiin maistella ne poistulomatkalla.
Ensimmäisenä iltana Kilpisjärvellä otettiin rennosti ja katseltiin auton ikkunasta poroja.
Seuraavana päivänä kun olikin sitten luvassa istumisen puuduttamille pakaroille vähän jumppaa. Kiivettiin Saana-tunturille. Korkeutta nyppylällä on reipas kilometri ja reitin pituus on nelisen kilometriä.
Reitin alussa oli taulu, josta pystyi lataamaan puhelimeen maksuttoman sovelluksen ja saada siitä matkanvarrelle selostusta kasveista, linnuista ym. Se teki vähän puuduttavasta noususta mielenkiintoisempaa. En yhtään muista kenen tuottama tai minkäniminen tämä sovellus oli. Enkä löytänyt tästä palvelusta näin jälkikäteen Googlesta mitään mainintaa. Vähän harmi!
Sitten päivän urheilusuorituksen jälkeen vähän pizzaa kitusiin, retkeilykeskuksen saunan kautta pehkuihin. Kilpisjärvellä on Manner-Suomen läntisin piste. Emme ihan siellä Kolmen valtakunnan rajalla käyneet, mutta aika liki taas kuitenkin.
Seuraavana päivänä auton keula kääntyi kohti Rovaniemeä. Siellä käytiin aika pikaisesti Santaparkissa ostoksilla ja suunnattiin sitten Ranuan eläinpuistoon.
Ranuan eläinpuistosta jäi parhaiten mieleen taulut, joissa jääkarhut ja muita eläimiä oli esitetty oikeassa koossaan. Ei sitä sieltä aidan takaakaan oikein tahdo hahmottaa kuinka valtavista ötököistä on kyse, vaikka hyvin niitä kyllä siellä ihan ilmielävänä nähtiin.
Seuraavaa yöpaikkaa ei oltu mietitty. Tiedettiin vain, että sitä seuraavana yönä tavoite olisi yöpyä Lahdessa. Lähdettiin siis vaan kohti etelää ja matkalla yritin tihrustaa kartasta potentiaalisia puskia, joihin jäädä yöksi.
Tällä tavalla löytyi Hepokönkään luonnonsuojelualue. Siellä kohisee 24 m korkea vesiputous, joka on maamme korkeimpia luonnontilaisia putouksia. Ihana nähtävyys, joka löytyi aika vahingossa. Suosittelen poikkeamaan ja mestoille pääsee ihan pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa.
Siellä parkissa vietimme toiseksi viimeisen yön retkeilyautossa. Seuraavaksi yöksi ajelimme Lahteen. Leirintäalueelle, jossa sitten puunasimme auton palautettavaksi takaisin vuokraamoon.
Tehtiin kuulemma jonkin sortin ennätys ko. autolla, kun suhattii joku 3500 km viikkoon.
Olin ladannut puhelimeen meille äänikirjoja ja musiikkia ajomatkoille. Lopputulema oli, että yhtä kirjaa kuunneltiin alusta pari prosenttia ja kaikki muu ohjelma jäi käyttämättä. Oltiin tosi paljon hiljaa, mikä ei ollut millään tavalla huono asia. Joskus jompi kumpi rikkoi hiljaisuuden täysin huomaamatta, mitään oikeasti rikkomatta tai häiritsemättä. Todella paljon myös naurettiin ja hulluteltiin yhdessä. Tai ehkä minä hulluttelin ja molemmat nauroi.
Joku voi miettiä, että no olipahan häämatka, mutta minusta se oli huikea ja arkisen romanttinen.
Me emme kumpikaan voi liikkuvassa autossa lukea tai ylipäätään sählätä mitään, mikä estää oman katseyhteyden tiehen, koska alamme voida pahoin. Eli vaikka toinen ajaa, ei toinen voi kadota vaikkapa puhelimensa tai kirjan syövereihin. Kun siihen lisätään jatkuvasti rätisevä radio, joka on pakko sulkea, joutuu/pääsee kaksi ihmistä autossa todella lähelle toisiaan. Jossain toisessa seurassa tämä olisi painajainen, mutta onneksi puolisoni kanssa tämäkin luonnistuu ja tuntuu mukavalta, todella mukavalta.
Me ajettiin tuntikausia putkeen niin, että maailmassa ei ollut kuin me kaksi. Ei ristinsielua missään eikä edes radiosta kuule toisten ihmisten ääniä.
En ollut tätä suunnitellut, mutta näin jälkikäteen se oli ihan parasta koko reissussa. Istua toisen vieressä hiljaa, koskettaa vaivihkaa kättään ja katsoa yhdessä, kun ohitse vilisee Suomen häikäisevän kauniit maisemat.
Kävimme häämatkallamme aikalailla Suomen ääripisteissä, voisi sanoa että jonkilaisella Suomen ympärysmatkalla. Pysähdyimme vain enimmäkseen ”turistipaikoissa” ja oikeastaan valtaosa ajasta meni tosiaan pyörien päällä maisemia katsellen. Saatiin ihan pintaraapaisu siitä, mitä tämä maa voi tarjota. Kyllä rakkaus ja ylpeys Suomea kohtaan kasvoi sekä nälkä tutustua tähän upeaan neitoon vielä tarkemmin.
Ostimme matkamuistoiksi lähinnä käyttöesineitä tai paikallisia oluita tai viinejä. Joistain paikoista ostimme myös magneetin. Magneetteja on meillä entuudestaan myös muilta matkoilta. Pidän muistoesineistä, jotka saa olla käytössä ja/tai esillä.
Laatikoiden syövereistä muistot harvoin tulvii tietoisuuteen ja lopulta esine saattaa menettää jopa merkityksensä. Sen sisältämä muisto saattaa sumentua. Toivon, ettei niin käy koskaan yhdellekään häämatkamuistolleni.
Tähän päättyy artikkelisarja meidän häistä. Kiitos kaikille lukijoille, tukijoille ja kommentoijille!❤